29 huhtikuuta 2014

Pihalla

Pihalla on ihan mielettömästi hommaa, aina. Edellisten jättäämää romua on haudattu maahan, sitä löytyy myös kasoista pihalta ja liiterin nurkalta, takaa ja sivulta. Mä en voi käsittää et miten jollain juolahtaa mieleen haudata maahan kaikki vanha p**ka. On muovia, vanhoja peltejä, letkuja, työkaluja ja muita välineitä. Siinä sitä hommaa riittää kun tyhjentää kaikki kököt tontilta pois. Rumat pressut pois vajan kulmilta roikkumasta. Lisäksi on sitten ihan normaalia pihahomma. Nurtsin leikkausta, puun kaatoa, ehostusta ja hoitoa. Terassikin pitäis jossain kohin tehdä. Myös kaivon pumpun ja saunatuvan tikkaiden maalaus. Räystäiden kunnostusta ja piipun sadehattu pitää myös tehdä. 




Kaivon luona kasvaa jotain tosi ilkeää puskaa, leviää kuin rutto. Yksi kasa on vielä pystyssä kaivon oikealla puolella, muut on kaadettu viime vuonna alas. Näkyy tummana alueena pihassa. Ne saa luvan lähteä. Keinolla millä hyvänsä ;)


Nukkumamökin ja saunatuvan välissä olevat rajapuskat lähtee, kasvaa vähän kitukasvusesti ja kun rajaa ei enää tarvii niin mitä turhaa niitä siinä pitää. Kivipolkua täytyy alkaa pikkuhiljaa rakentamaan saunatuvan ja meidän nukkumamökin välille, siihen on jo hyvää vauhtia tulossa polku.


Jossain välissä olis tarkotus tehdä parkkipaikkakin saunatuvan yläpuolelle.  Karkeeta kivisoraa tai jotain sellasta olis tarkoitus laittaa.



 Nyt kun vaan taas pääsis hommiin, kesäkuussa viimeistään kun mun loma alkaa. Toivottavasti aikaisemminkin =)



Viikonloppu mökillä

Viikonloppu vierähti taas mökillä, pidemmäksikin aikaa olis voinu jäädä. Likatkin pääsi ekaa kertaa tänä vuonna mökkeilemään.  Yöt oli pakkasen puolella, mut päivällä oli tosi lämmin, jopa ihan kuuma.  Kimalaiset on vallanneet mökin ympäristön. Jopa sisälle änkivät pikkuruisista koloista. Oisko se sit paljon hyviä mustikoita tiedossa kun pölyttävät siellä ahkerasti. 

Taas saatiin hiukan hommia aikaseks. Ötökkäverkot uusittiin räystäisiin, sauna tuli testattua,  hyvin toimii. Siivousta ja tavaroiden paikoilleen laittoa oli myös. 


Takka testattiin ja paistettiin makkarat tikussa. Välillä toki pölläytti savut sisään jos avas ulko-oven, mutta kyllä se siitä. Makkarat maistui kaikille =)



Mökillä oli lappu jonka edellisen edellinen mökin omistaja oli kirjoittanut. Tiskialtaan O-rengas vuotaa. No, näppärä mieheni sen sitten korjas =) Testailtiin kaatamalla vettä muutamia kertoja, J putsas ja liitti renkaan uudelleen. Enää ei vuoda ja nyt sain tiskattua paremmin kuin hyvin. Iso kasa astioita ja ei siinä kauaa nokka tuhissu kun tiskit oli tiskattu ja huuhdeltu. Ihanaa =)







Suuri, valkoinen kattilavanhus pääsi toimittamaan sytykkeiden säilytyspaikan virkaa. Tuohikopasta tuli tähänkin mökkiin puunkanto / säilytys paikka. On ollut käytössä entisessä saunassa puukoppana.
Pyyhekoukku ripustettiin pöytätason alle, ei vie seinätilaa jota ei enää kyllä kauheasti olekaan.



Purkit ja kipot ym. pääsi omille paikoilleen. 




Kattilat ja paistinpannut mahtuivat hyvin hellan alle säilytykseen.

Lääkelaatikko hattuhyllyllä, poissa lasten ulottuvilta.



J nikkaroi jämäpaloista meidän kuistille penkin. Ens kerralla valkoista maalia pintaan ja jossain välissä pitää ommella sopiva istuinpehmuste siihen. Kelpaa saunan jälkeen vilvotella.



21 huhtikuuta 2014

Kasvimaa haaveilua

Haluisn joskus kasvimaan mökille. Katselin täältä et mitkä kasvit sopivat vierekkäin ja mitkä ei, tähän pikkuiseen kasvimaaplänttiin päädyin =) Mutta eihän mulla ole mitään hajua asiasta, joten tutkitaan vielä.


Joku tällänen pikkunen olis söpö:


20 huhtikuuta 2014

Jenkkikaappi

Taas saatiin huikee idis, joka kylläkin maksaa.. Nykyinen kun on aika rähjäisessä kunnossa ja pikkasen liian suuri. Mietinnässä on siis ostaakko vai eikö ostaa uusi sirompi jääkaappi.  Gigantissa  olis nyt tarjouksessa 169€ tällänen ja kivan kokoinen =)



Raivauksen jälkeen

Käytiin siis vuorokauden raivausreissulla Mäntyharjulla ja ihmeitä saatiin aikaseksi. Saunatupa muutti ilmettä. Ollaan todella tyytyväisiä uurastukseen. Pientä hienosäätöä on vielä, mutta jälleen kerran, kaikki ajallaan ja sitten kun tietää miten siellä on paras toimia,  niin sitä mukaa laitellaan.  Laittelen pari kuvaa jotka on suuren siivouksen jälkeen ja sitten kun on oikeilla paikoillaan kalusteet.

Ennen: 





 Näistä en muistanut ottaa kuvia raivauksen jälkeen:


tämä oli oikea hyi ällötys:



Jälkeen:








Tässä allaskaappi maalattuna ja kuivumassa, siksi ovet ei ole vielä paikoillaan:















Pieni tilaihme


Kelatkaa, ennen on hyvin pärjätty ja mahduttu tähän mökkiin kaikkien toimintojen kanssa. Nyt tämä pikkuruinen tilaihme jää vain meidän nukkumamökiksi, meidän ihan oma makuuhuone. Joitakin muutoksia tulee vielä. Vaatteet raivataan naulakoista pois, peili pitää hommata ja sen sellaista. Kaikki ajallaan. Sänky vaihtui levitettävästä sohvasta 120cm:ksi tavalliseksi sängyksi (meidän onneksemme löytyi saunatuvasta valmiina, niin ei tarvinnut sitä ostaa. Ja taas säästyi rahaa), toivotaan että on parempi nukkua. Taittopatjan välistä aiemmin heränneenä toivon niin kovin paljon =)

 Ennen ja jälkeen kuvia:


"eteinen" ennen: 




"eteinen" jälkeen:




"keittiö" ennen:



"keittiö" muuntui työskentelytilaksi:



Ruokailutila ennen:



Ruokailutila jälkeen, vaikka piirrustus ja pelailu käyttöön:



Makuutila ennen:


Makuutila jälkeen: