29 huhtikuuta 2014

Pihalla

Pihalla on ihan mielettömästi hommaa, aina. Edellisten jättäämää romua on haudattu maahan, sitä löytyy myös kasoista pihalta ja liiterin nurkalta, takaa ja sivulta. Mä en voi käsittää et miten jollain juolahtaa mieleen haudata maahan kaikki vanha p**ka. On muovia, vanhoja peltejä, letkuja, työkaluja ja muita välineitä. Siinä sitä hommaa riittää kun tyhjentää kaikki kököt tontilta pois. Rumat pressut pois vajan kulmilta roikkumasta. Lisäksi on sitten ihan normaalia pihahomma. Nurtsin leikkausta, puun kaatoa, ehostusta ja hoitoa. Terassikin pitäis jossain kohin tehdä. Myös kaivon pumpun ja saunatuvan tikkaiden maalaus. Räystäiden kunnostusta ja piipun sadehattu pitää myös tehdä. 




Kaivon luona kasvaa jotain tosi ilkeää puskaa, leviää kuin rutto. Yksi kasa on vielä pystyssä kaivon oikealla puolella, muut on kaadettu viime vuonna alas. Näkyy tummana alueena pihassa. Ne saa luvan lähteä. Keinolla millä hyvänsä ;)


Nukkumamökin ja saunatuvan välissä olevat rajapuskat lähtee, kasvaa vähän kitukasvusesti ja kun rajaa ei enää tarvii niin mitä turhaa niitä siinä pitää. Kivipolkua täytyy alkaa pikkuhiljaa rakentamaan saunatuvan ja meidän nukkumamökin välille, siihen on jo hyvää vauhtia tulossa polku.


Jossain välissä olis tarkotus tehdä parkkipaikkakin saunatuvan yläpuolelle.  Karkeeta kivisoraa tai jotain sellasta olis tarkoitus laittaa.



 Nyt kun vaan taas pääsis hommiin, kesäkuussa viimeistään kun mun loma alkaa. Toivottavasti aikaisemminkin =)



Ei kommentteja: